Marginaalista sivulle

Pohjoisen piirtäjä Juha Vuorma on julkaissut rujon mustia, surrealistissävytteisiä sarjojaan kymmenkunta vuotta sivussa suomalaisen sarjakuvan valtauomista. Vuorman sarjat eivät kuitenkaan ole huumorittomia, vaikka tummat sävyt ovatkin vallitsevina.

J. Vuorma: Poro puri – piru peri
(Kauneimmat sarjakuvat 1992-2003)
Omakustanne 2004
80 s. ISBN 952-91-7116-1, B5 albumi

Poro puri – piru peri -albumiin on Vuorma kerännyt läpileikkauksen tuotannostaan, vanhimmat sarjat ovat kahdentoista vuoden takaa. Sivuille on marssitettu surrealistista kaamoslänkkäriä, kaapuveikkoa kaivosta, rietas heittiö ja vähän muutakin. Vuorma ei ole sarjakuvaympyröissä saatika muuten sarjakuvantekijänä kovin tunnettu, vaikka hänen töitään on julkaistu ulkomaillakin.

Valtavirtaa Vuorman sarjakuvat eivät ole, eivät taidesarjakuvankaan puolella mitenkään keskiössä. Silti Vuorman tarinoissa on paljon aineksia perinteisistä, ihan kaupallisistakin sarjakuvista.

Valtaosa albumin sarjakuvista on julkaistu joko aiemmin omakustanteina tai amerikkalaisissa indiekokoelmissa. Rietas Heittiö -sarjakuva jopa niinkin kaupallisessa julkaisussa kuin Myrkky.

Vaikka albumissa hypitään tyylilajista toiseen, humoristisesta strippisarjasta runolliseen kauhuun tai oudosta länkkäristä räkäiseen myrkkyhuumoriin, yhdistää niitä kaikkia kummallinen, hieman vinksahtanut tunnelma. Joskus se toimii paremmin, joskus ei.

Myrkky -lehteen tehdyissä Rietas Heittiö -jutuissa on väkisin tekemisen makua, ikään kuin Vuorma ei olisi tuntenut oloaan aivan kotoisaksi tyylilajin parissa. Tuloksena on pinnisteltyä muka-rankkuutta, joka on vain vaivaannuttavaa. Toki pari hauskempaakin on mukana.

Paremmin kotonaan Vuorma tuntuu olevan niissä sarjakuvissa, joissa hän on saanut vapaasti mennä haluamaansa suuntaan. Sellaisia ovat esimerkiksi vanhahtava, melkein symbolistinen ja houreinen kauhutarina Lintu, kuoleman tuovasta mustasta linnusta tai pitkä mystinen lännensarjakuva Iscariot ja 99 kuudestilaukeavaa. Siinä pitkäsarvisella naudalla ratsastava päähenkilö kohtaa mm. zombiemeksikolaiskapinallisia ja verovirkailijavampyyrin. Ensimmäisinä vertailukohteina tulevat mieleen Preacher tai Lansdalen Jonah Hex. Kaiken yllä leijuu vielä mustalle nahkalle tuoksuva romumetallirock. Iscariot -hahmosta kehittyi ehkä vieläkin oudompi lännenilmestys Blanco, joka ratsastaa pandalla!

Albumin kolmannen kokonaisuuden muodostaa suhteellisen kiltti, mutta terävä ja siltikin vielä hieman kiero Kaapuveikko -strippisarja. Päähenkilö on pandaa muistuttava kaivossa asusteleva kummitusolento. Ulkopuolinen hahmo törmää jatkuvasti elävien maailman kummallisuuksiin, byrokratiaan ja muuhun sellaiseen. Kaapuveikko sai Kemin sarjakuvakilpailun strippisarjassa kunniamaininnan 1992. Kaapuveikko sopii kirjan muista sarjoista poiketen kaikenikäisille, ja siitä on löytävinään jopa tovejanssonmaisia sävyjä.

Alpparin muut sarjat ovat sekalaista tilkettä, Kirkkoherra Kinkkula seikkailee voisi olla jopa Pahkasian legendaarisen Pirttisalon kynästä. Me Tallikatit on pikkunäppärä sanaleikkikokeilu Myrkystä.

Piirtäjänä Vuorma on kehittynyt paljon vuodesta 1992, vaikka uudemmissakin sarjoissa on jäykkyyttä, joka tosin sopii sarjojen tunnelmaan toisinaan aika hyvin. Monia sarjoja Vuorma on piirtänyt uudelleen, joko tätä albumia silmällä pitäen tai joitakin aikaisempia julkaisuja varten.

Poro puri puree jos pidät oudosta ja rujosta, kummallisesta ja kierosta – huumorin kera.

Vuorman muita julkaisuja ja sarjoja voi tsekkailla miehen kotisivuilta

Tarjolla on muunmuassa Blanco -lehtiä ja Kaapuveikko-kokoelma. Vuorma on myös tuottelias näyttävien maalausten tekijä.