Maailmantalous tykkää Sertistä

Maailmantalous tykkää Sertistä

Käsi sydämellä – 100 tosiasiaa maailmalta on Suomessa asuvan norjalaisen Karstein Vollen ensimmäinen suomeksi julkaistu teos, kokoelma Tosiasioita maailmalta -sarjan (Fakta fra Verden) jaksoja. Norjassa sarjaa on julkaistu mm. sanomalehti Dagbladetissa ja kokoelmiakin on ehtinyt ilmestyä jo kolme. Suomessa Vollen sarjaa on nähty pieninä erinä mm. Pikku-Fingerporissa ja Myrkyssä, sittemmin myös säännöllisemmin Suomen Kuvalehdessä.

Idea on hyvä – sarja, joka satirisoi maailmaa pseudotieteellisin selityksin, esimerkiksi paljastamalla Maailmantalouden olevan pieni koira, jonka ulosteen laatu paljastaa tulevat suhdannevaihtelut.

Ja pieni Maailmantalous-koira onkin hyvin söpö. Käytännössä Tosiasioiden kaltainen, sanomalehtisarjaksi suunniteltu, vahvasti ideakeskeinen satiiri käy yksissä kansissa kuitenkin yllättävän raskaaksi ja jopa ärsyttäväksi; jotkut vitseistä eivät kaiken lisäksi yllä samalle yllätyksellisen abstraktille tasolle Maailmantalouden kanssa, vaan tuntuvat pyrkivän yli sieltä mistä aita on matalin. Satiirin kohteeksi jäävät esimerkiksi julkkikset, vallanpitäjät tai perusmiehet, kaikki puhki kuluneita aiheita, joista Vollekaan ei saa käännettyä minkäänlaista uutta näkökulmaa esiin.

Pohjoismaisuus velvoittaa

Volle tosin yrittää. Sarjan perusidea, tosiasioiden paljastaminen ja niiden selittäminen, on kuitenkin sarjalle myös jonkinlainen riippakivi. Kaikki vitsit eivät liene syntyneet aivan luonnostaan, joistakin tuntuu paistavan lievä väkinäisyys ja kynänpuristaminen deadlinen aattona. Esimerkiksi toisen pohjoismaisen piirtävän humoristin, Suomessakin myyntimenestystä niittäneen islantilaisen Hugleikur Dagssonin teos Saako tälle edes nauraa? toimii huumoriteoksena paremmin. Yllättäen sen lakoniset, mitään selittelemättömät täsmäiskut vaikuttavat myös sympaattisemmilta ja vähemmän ilkeiltä, kenties myös yleismaailmallisuudessaan aavistuksen tasapuolisemmilta. Vollen Tosiasiat näyttäytyvät vähän liian usein pelkästään punavihreiden, hieman kyynisten lasien läpi tarkasteltuna.

Pieninä annoksina parempi

Sarjakuvana Tosiasioita maailmalta on kömpelösti toteutettu, ilmeisen tahallisesti. Suurin osa jaksoista koostuu kuudesta ruudusta, joihin on ladottu selittävä teksti perinteisen mitäänsanomattomalla Times New Roman -fontilla. Tekstiä on höystetty pienillä, sanomalehtien infografiikkaa tai PowerPoint-esitysten vinjettikuvia muistuttavilla värikkäillä, vaihtelevan tasoisilla tietokonepiirroksilla. Toisinaan kevyen satiirinen ratkaisu toimii, mutta vertailuaineiston puuttuessa lopputulos näyttää usein vain kehnolta – varsinkin jaksojen vyöryessä kokoelmassa peräkkäin. Sanomalehdessä, mainosten ja muun aineiston sekaan upotettuna sarja toimisi paremmin. Kontekstin puute tekeekin kootuille Tosiasioille enemmän hallaa kuin monille muille sarjoille.

Karstein Volle
Käsi sydämellä – 100 tosiasiaa maailmalta

Suomentanut Vesa Kataisto
ISBN 978-952-5768-08-4
128 sivua, sidottu, 4-värinen
Arktinen Banaani, 2009
OVH 28,00 €


Keskustele Karstein Vollen sarjakuvista Kvaakin foorumilla.

Kuvat © Karstein Volle