Kolumnit | Teksti: Reijo Valta | Julkaistu: 04.07.2017 klo 21:42:34 | Luettu: 1110 kertaa

Jopen juhlanäyttely

Viime lauantaina Suonenjoella avattiin Jorma "Jope" Pitkäsen juhlanäyttely. Pitkänen täyttää 70 vuotta ja juhlanäyttely kiertää ympäri Suomea. Laajimpana näyttely on esillä Suonenjoen Kellarikalleriassa heinäkuun ajan.

Jopen näyttelyn tekijöillä on ollut käsillään runsaudenpula. Pitkänen on tehnyt 1970-luvun alkupuolelta lähtien strippiä jos toistakin. Näyttelysalin valkokankaalle on heijastettu kaikki stripit lyhyine esittelyineen. Jos ne aikoo katsoa läpi, niin kannattaa istahtaa tarjolle laitettuihin tuoleihin.

Näyttelyn ovat käsikirjoittaneet Ville Hänninen ja Vesa Kataisto. Graafisesta ilmeestä vastaa Kari Puikkonen. Valmisteluja on koordinoinut Suomen Sarjakuvamuseo. Näyttelyssä käydään pääosin kronologisesti läpi Pitkäsen mittavaa uraa. Vaikka hahmoja on paljon, niin niillä on yhdistäviä piirteitä. Jope on antisankareiden luoja.

Jopen suurin menestys on ollut Näkymätön Viänänen. Sarjis-lehdessä aloittanut unohdetun kansan äänitorvi siirtyi 1973 Savon Sanomiin. Parhaimmillaan strippiä julkaistiin 24 lehdessä. Hahmon taustavaikuttajia ovat Pulteri ja Velho, joissa myöskään ei ole taustoja tai liikoja koristeita. Viänäsen lippalakki ja kaljapullo ovat laajalti tunnetut. Näkymätön Viänästä Jope teki viime vuoteen saakka.

Kemin Sarjakuvapäiville Jope loi ilmeen ja teki vuosien varrella monta julistetta. Niistä näyttelyssä on esillä monta. Kemin tunnukseksi noussut Lempi kommentoi maailmanmenoa vuosia Ilta-Sanomissa, kunnes hän kuoli. Myöhemmin Lempi jatkoi toisen evakon Lyytin kanssa seikkailuja rajan toisella puolella.

Oma suosikkini Jopen lukuisista hahmoista on Puolipohja, 1970-lukulaisen ravintolakulttuurin ilmentymä. Hahmo on yksi selitys yli 30 000 julkaistulle stripille. Puolipohjasta ei koskaan nähdä muuta kuin jalat.

Näyttelyn avajaisissa Jopea onniteltiin monin tavoin.
Näyttelyn avajaisissa Jopea onniteltiin monin tavoin.
Näyttely on kattava retrospektiivi Jopen tuotantoon. Näyttelyssä olevien leikekirjojen selailu laajentaa näkemystä. Syyskuussa ilmestyvä Juhlakirja on kytköksissä juhlanäyttelyyn.

Vuosikymmenet Ysitien kulkijoita on houkuteltu Suonenjoelle mainoslauseella Hiljenna tok, kohta on Suonenjok. Nyt heinäkuussa sarjakuvaystävälle Suonenjoella on syy hiljentää ja pysähtyä.

Jorma JOPE Pitkänen – Juhlanäyttely
Kellarikalleria
Olavi Leskisen katu 12
Suonenjoki

Avoinna:
ma, ti, to klo 12-18
ke, pe klo 10-16

* Näyttelyn facebook-sivu
* Kvaakissa on keskusteltu Jopen sarjakuvista

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali