 |
Aimo Robert Hauhio syntyi Viipurissa 1912. Hän opiskeli Viipurin taiteenystävien piirustuskoulussa vuodesta 1926 vuoteen 1932 ja hänen taidettaan oli ensi kertaa esillä koulun näyttelyssä jo vuonna 1931 Viipurissa..
Hauhion ura käyttögrafiikan parissa alkoi Viipurin Kirja- ja Kivipainossa vuonna 1933. Pian hän pääsi myös sanomalehti Karjalan kuvittajaksi. Noilta ajoilta on säilynyt vain yksi leikekansio, jonka avulla joukko signeerattomia mainos- ja kuvituspiirroksia voidaan tunnistaa Hauhion tekemiksi. Hauhio alkoi lähetellä piirroksiaan ja pilakuviaan myös muihin lehtiin, 1936 niitä julkaisivat ainakin Seura ja Suomen Kuvalehti. Hauhio oli sijoittunut toiseksi Seuran järjestämässä sarjakuvakilpailussa ja vuonna -37 lehti jo julkaisi hänen sarjaansa Lentäjä Sam hurjan seikkailut.
Aimo ja Kerttu Hauhion kesällä 1939 syntynyt esikoispoika sai nimekseen isän kutsumanimen Ami. Suurin osa tauluista ja piirroksista jäi Viipuriin, kun Hauhio perheineen joutui muuttamaan pois sodan jaloista. Uusi koti perustettiin Helsinkiin, mistä osaavalle tekijälle löytyi helposti alan töitä. Sarjakuvien myymisessä lehdille Hauhiota avusti kotimainen syndikaatti Tekijätoimisto.
Ainutlaatuinen näyttely
 |
|
Luonnos postimerkiksi
|
Timo Kokkila on pitkään tutkinut Hauhion tuotantoa ja selvittänyt hänen henkilöhistoriaansa. Tämän työn hedelmistä voi tänä kesänä nauttia Tampereella Mediamuseo Rupriikin TR1-Taidehalliin avatussa näyttelyssä. Kokonaisuus muistuttaa muutama vuosi sitten Kokkilan kokoamaa Poika Vesannon uraa hahmottavaa näyttelyä. Pienimuotoisuudestaan huolimatta näyttely esittelee monipuolisesti 1900-luvun alkupuoliskon käyttögraafiikkaa. Avaijaissanoissaan Mediamuseo Rupriikin tutkija Outi Penninkangas toivottikin näyttelyyn tervetulleeksi sarjakuvaharrastajien lisäksi myös graafisen suunnittelun ystävät ja ammattilaiset.
Helmiä?
Hauhion julkaistujen töiden jälki vaihtelee huolitellusta huonommin onnistuneisiin. Kokkila arvelee näyttelyn yhteydessä julkaistussa pienessä vihkosessa monien piirrosten ja kansien laadun kärsineen kiireestä. Kokkila kertoo myös, miten Hauhio oli omassa elementissään nimen omaan jännitystarinoiden ja salapoliisiromaanien kansien parissa. “Usein nopeasti ja varmasti myös halvalla tehdyt kannet kuvastavat hyvin aiheita ja aikaansa.” Hauhioiden kotiarkistossa on säilynyt Suomen Taidepiirtäjien liiton minimihinnasto vuodelta 1945. Sen mukaan Aimokin hinnoitteli erilaisia töitään.
Näyttelyssä voi vihdoinkin tutustua Hauhion tuotannon laadukkaimpaan osaan. Se antaa oikean kuvan miehen lahjakkuudesta ja ahkeruudesta. Kirjankansien runsaus ja värikkyys tekee Hauhiosta nykypäivän yleisölle helposti lähestyttävän, siinä missä pieniruutuiset mustavalkosarjakuvat sykähdyttävät alan harrastajan mieltä. Hauhion laajasta sarjakuvatuotannosta on esille mahtunut vain pieni maistiainen.
Tuotannon “kolmas haara”, mainospiirrokset ja kuvitukset täydentävät kuvaa monipuolisesta tekijästä, jolle mikään toimeksianto ei näyttänyt olleen liian vaikea. Taiteen tekeminen oli Hauhiolle rakas harrastus. Siitäkin puolesta näyttely tuo esiin pilkahduksen öljyvärityön ja akvarellin muodossa.
Alkuperäistyöt hukassa
 |
|
Tunnuskuva Pellervo -lehdelle
|
Hauhio teki paljon kuvitus- ja vinjettikuvia kirjoihin ja lehtiin. Voi vain arvailla mikä on esimerkiksi Pellervo-lehdessä julkaistujen töiden kohtalo. Juuri Pellervon arkiston materiaaliin kuuluivat Koltan perintö sarjakuvan originaalit, joiden pohjalta Seinäjoen Sarjakuvaseura julkaisi albumin 1984. Tuon ajan offsetpainotekniikka ei tee oikeutta Hauhion taiteelle ja nyt nekin alkuperäistyöt ovat teillä tietymättömillä. Itse asiassa Hauhion sarjakuvaoriginaaleista on säilynyt vain yksi tunnettu kappale. Se on Tampereen näyttelyssä esillä oleva Topo torpan tonttu. Mustaa sivellinjälkeä on siinä täydennetty sinisellä peitevärillä ja korjailtu valkoisella. Joitakin Hauhion kansimaalauksia ja muita töitä on onneksi säilynyt jälkipolville.
Avajaisvieras Ami
 |
|
Työ jäi kesken. Kansioriginaali Mark Twainin kirjaa varten, syksy 1955.
|
Aimo Hauhio ehti eläessään antaa vain yhden tunnetun haastattelun (Piirtopalat 1945) ja niinpä koetan vielä hänen poikansa kautta päästä hieman lähemmäksi taiteilija Hauhion työtapoja.
Ami ei muista isällään olleen varsinaisia piirtäjä- tai maalariesikuvia. “Hän piirsi ja keksi suurimman osan niin sanotusti omasta päästään. Jo pienestä pitäen Aimo oli porukan viihdyttäjä ja tarinankertoja, jonka ympärille veljet ja kulmakunnan pojat kerääntyivät kuuntelemaan juttuja. Esimerkiksi noiden sarjakuvien tarinat syntyivät sivu kerrallaan samalla kun hän piirsi niitä.”
Yleisesti Hauhion esikuvina pidetään Alex Raymondia ja muita amerikkalaisia seikkailusarjakuvien tekijöitä. Käsikirjoituspuolella Jules Vernen vaikutus on ilmeinen. Maan mies Marsissa -sarjaa Hauhio itse kommentoi vuonna 1945 “…ei minua kiinnostanut, koska sen aihe kulki mielestäni liiaksi erään tunnetun ulkolaisen sarjan jälkiä.” Tämän jälkeen Hauhion sarjoissa nähtiin kuitenkin usein erilaisia tieteissarjoista tuttuja elementtejä, joten itsekritiikin voi tulkita koskeneen enemmän toisten laatimaa käsikirjoitusta kuin scifiä aihepiirinä.
Yritän vielä tiukata Amilta käyttikö Aimo paljon referenssikuvia? Löytyikö kotoa kenties tietosanakirja- ja kuvalehtipinoja? “Sellaisesta minulla ei ole muistikuvaa. Mutta kerran isä kysyi minulta että olisiko mitään semmoista kuorma-autoa minulle malliksi? Se oli saksalainen Magirus Deuz, jota on tuotu suomeenkin muistaakseni paloautona. Ilmajäähdytteinen moottori, hyvin harvinainen,” Leikkiauto päätyi Hauhion maalaamana Annos rautaa -jännityskirjan kanteen (Aaro Honka, WSOY 1955).
On ilmeistä että Hauhio seurasi tiiviisti tuon ajan populaarikulttuuria, niin hyvin hänen työnsä ovat linjassa muun pulp-tuotannon kanssa. Kirjojen kansista voi hyvällä tahdolla erottaa 1900-luvun puolivälin suosittujen filmitähtien piirteitä. “Radion kuuntelua meillä ei harrastettu mitenkään poikkeavan intensiivisesti, elokuvissa taas käytiin tuohon aikaan paljon. Elokuvat edustivat isälleni lähinnä vastapainoa työnteolle.” Ami kertoo.
Taide ja muut harrastukset
 |
|
Hauhion signeeraus taideteoksissa
|
Ulkomaanmatkoja Aimo ei ehtinyt montaa tehdä. Hän vieraili Virossa sekä kerran Uddevallassa Ruotsissa ja Norjassa. Noilla matkoilla syntyi joitakin maisemamaalauksia. Taidemaalarina Hauhiota innoittivat luontoaiheet, erityisesti meri ja laivat.
Sodan aikana Hauhio palveli Merenkulkuhallituksessa kartanpiirtäjänä. Työhön kuului myös alueisiin tutustumista ja Ami kertoi isänsä jopa joutuneen liikkumaan veneellä rajan pinnassa itäisellä Suomenlahdella.
Taideluomia Hauhiolta syntyi kymmeniä, kenties jopa muutama sata. Niitä nähtiin ja myytiin muun muassa Viipurin taiteilijaseuran näyttelyissä. Nuorten näyttelyyn Hauhion töitä valittiin Helsingissä 1939 ja 1940.
Ami hauhion seinällä isän töitä on muistona kolmisenkymmentä kappaletta. Kaksi niistä on nyt lainassa Rupriikin näyttelyssä. Ami Hauhion mukaan Aimo maalasi usein tauluja merkkipäivälahjoiksi. Tauluissa Hauhion signeeraus muistuttaa hämmentävän paljon hänen Turussa asuneen veljensä Eskon käyttämää signeerausta. “Yhdenkin taulun olen tulkinnut isäni tekemäksi H:n oikeanpuoleisen pystyviivan kaareutumisen perusteella”, tarkentaa Ami Hauhio.
Hauhio kuului siihen suomalaisten sarjakuvantekijöiden ensimmäiseen sukupolveen, jolla oli kuvataiteilijan ammattitaito ja identiteetti. Mietin mitä Ami muistaa isänsä työskentelystä. Miten Aimo suhtautui siihen että hänen oli elääkseen pakko tehdä sarjakuvia ja käyttötaidetta? “Kyllä hän sai tehtyä kaikkea sitä mitä halusi!”, sanoo Ami painokkaasti. Hän on varma siitä että palo sarjakuvakertomusten pariin oli yhtä vahva kuin taiteen tekemiseen.
Ainakin vielä vielä kolmekymppisenä Aimo kuitenkin haaveili maalaamisesta. Piirtopalojen haastattelussa hän kertoo, että on ikävä katsella sivusta kun toverit asettavat töitään esille taidenäyttelyihin.
Ikimuistoisia kansia
Hauhion siveltimestä sai muotonsa muun muassa kotimaiseksi scifi-klassikoksi noussut Outsiderin Atorox. Hänen varhainen Alex Raymond-tyylinen albuminsa, Maan mies marsissa oli pitkään yksi arvostetuimmisa kotimaisen sarjakuvan keräilykohteista. Ansaittua huomiota herätti myös Seura -lehdessä 1950 ilmestynyt, Outsiderin tekstiin perustuva, valitettavan lyhytikäiseksi jäänyt Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailut.
Moni muistaa Hauhion tekemät kannet Wsoy:n nuorten toivekirjastosta. Kansankirjan julkaisema Poikien sininen sarja (1945-48) luotti lähdes yksinomaan Hauhion taitoihin. Karhu kustantantamolle Hauhio teki useita kansia E. R. Burroughsin kirjoihin.
Ami Hauhio muistelee että monet kansikuvat syntyivät sivutyönä yhden tai kahden pitkän illan kuluessa. Useita kansia saattoi olla tekeillä samanaikaisesti. Aimo jätti päivätyöt ja alkoi keskittyä kuvitustaiteeseen tosissaan vasta viisikymmenluvun alussa. Silloin syntyi huolitellumpia ja entistä realistisempia kansia. Sota-ajan peitevärityöt on tehty julkaisukokoon ja originaaleistakin voi päätellä että pula-ajan helpottaessa materiaalien laatu ja saatavuus parani.
Vaikkei Hauhio pärjää Vesannolle sommittelijana eikä hänen siveltimensä suihki aivan yhtä lennokkaasti, voi Hauhion nostaa yli 300:n kansikuvan ja useiden oppikirjojen kuvituksen puolesta Poika Vesannon, Eeli Jaatisen, Martta Wendelinin sekä Rudolf Koivun rinnalle, yhdeksi rakastetuimmista kotimaisista populaarikultuurin kuvittajista.
Hauhio teki ensimmäisen kantensa ilmeisesti Karistolle ja uusia työtilaisuuksia siunaantui sen jälkeen niin nopeassa tahdissa, että tekijä itsekin sekosi laskuissaan jo ennen 40-luvun puoliväliä. Taiteilijan työpöytä sijaitsi olohuoneessa muun elämän keskellä, missä lapset saattoivat seurata töiden edistymistä. “Äidilläni oli tapana istua lukemassa kirjoja ääneen isälle samaan aikaan kun tämä piirsi”, muistelee Ami Hauhio 1950-luvun iltoja.
Sarjakuvantekijä
 |
|
Yksityiskohta ainoasta säilyneestä sarjakuvaoriginaalista.
|
Sarjakuvissaan Hauhio käytti erilaisia tekniikoita. Graafisen alan ammattilaisena hän tunsi ne hyvin. Hauhion sotaaikaiset työt on tehty tummin siveltimenvdoin. Niissä on raskaat kontrastit ja paljon mustaa – kuten dramaattisiin seikkailusarjakuviin sopii.
Käsikijoittajina toimineiden Kanervan ja Helismaan innoittamana Hauhio kokeili Maan mies Marsissa -sarjassa hieman ilmavampaa viivavarjostusta ja pisterasteria. Ohutta viivaa nähtiin tämän jälkeen muun muassa Lasten Maailma -lehden klassikkokirjojen sarjakuvasovituksissa.
Maalauksellisuus taas toteutui tussilaveerauksena Hauhion päätyössä Koltan perinnössä. Sen ensimmäinen osa julkaistiin 1944-46 Valojuovassa ja toinen osa 1947-1950 Pellervossa.
Koltan perintö albumiin kirjoittamassaan artikkelissa Harri Römpötti väittää: “Hauhion sarjakuvatuotanto on laajimpia yhden piirtäjän aikaansaannoksia maassamme – kenties jopa laajin.” Koltan perinnön uusintajulkaisun myötä Hauhiosta tuli merkittävä esikuva monelle 1980-luvulla uraansa aloittelevalle sarjakuvapiirtäjälle.
Ami Hauhion tuotantoa:
Koltan Perintö, Seinäjoen sarjakuvaseura 1984
Laikku 05 – Kotimaiset kuvasarjat 1905-1945, Asema 2005 (arvioitu Kvaakissa)
Maan Mies marsissa ja Lentävä lautanen, Zum Teufel 2011 (arvioitu Kvaakissa)
Lisätietoa:
Video näyttelyn avajaisista
Aimo “Ami” Hauhion sarjakuvia ja kuvituksia käsittelevä blogi
Sarjainfo 2/2012
Kvaakin Hauhio-keskustelu